Uutiskirje kesäkuu 2018

Moninaiset perhesuhteet

Sateenkaariperheiden tämän vuoden vuositeemana on Moninaiset perhesuhteet. Teeman innoituksena on ollut viime vuonna käynnistämämme sateenkaariperhejärjestöjen yhteisen Perhesuhdekeskuksen laaja perhekäsitys. Perhesuhdekeskuksen kohderyhmänä on kaikki hlbtiq-ihmiset kaikkine läheisineen.

 

Sateenkaariperheet ry:n varsinaisen toiminnan kohderyhmänä ovat sääntöjemme mukaisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat vanhemmat ja vanhemmuutta suunnittelevat perheineen. Toimintamme suuntautuu siis nimenomaan lapsiperheisiin. Olemme ennen kaikkea lastensuojelujärjestö, joka pyrkii turvaamaan sateenkaariperheissä elävien lasten hyvinvointia ja oikeuksia.

Vuositeemamme innoittamana aiomme tänä vuonna katsoa sateenkaariperheiden perhesuhteita laajasti. Kiinnitämme erityistä huomiota sateenkaariperheiden muihinkin perhesuhteisiin kuin vain vanhempien ja lapsen välisiin suhteisiin. Esimerkiksi lasten suhteita isovanhempiinsa tuetaan erilaisilla toimintamuodoilla perheleireillä ja paikallistoiminnassa. Isovanhemmilla on myös mahdollisuus osallistua Perhesuhdekeskuksen läheisinfoihin.

 

Perhesuhdekeskuksen toiminnassa kohderyhmä on laajempi. Toimintaa järjestetään ja tukea tarjotaan kaikille sateenkaari-ihmisille sekä heidän läheisilleen. Sateenkaari-nuorten ja lasten perheet ja vanhemmat ovat yksi Perhesuhdekeskuksen merkittävä kohderyhmä. Toisaalta rakkaussuhteita tukevan toiminnan ja eroauttamisen osa-alueet ovat erittäin merkittäviä perhesuhteiden hyvinvoinnin osalta, sekä lapsellisten että lapsettomien sateenkaari-ihmisten elämässä.

Juha Jämsä

juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi
044 997 1956


Sisällysluettelo:

* Uutisia ja ajankohtaista
* Tapahtumauutisia
* Tulevia koulutuksia ja tapahtumia
* Vertaistoiminta netissä
* Neuvontapalvelu
* Haastattelupyynnöt
* KAIKKI PAIKALLISET TAPAHTUMAT
   uutiskirjeen lopussa

AJANKOHTAISET LAUSUNNOT, TIEDOTTEET JA PÖYTÄKIRJAT

* Hallituksen kokouksen 14.4. päätösluettelo >>

* Hallituksen kokouksen 26.5. päätösluettelo >>

Tilaa tämä uutiskirje suoraan sähköpostiisi >>
(jäsenille uutiskirje lähetetään automaattisesti)
Jäseneksi tai kannatusjäseneksi voivat liittyä kaikki, lisätietoja täällä >>

Uutisia ja ajankohtaista

Meistäkö sijaisperhe?

Väriä perhehoitoon -hanke on käynnistynyt. Hankkeen tavoitteena on lisätä perhehoitoon pääsevien lasten osuutta lastensuojelun sijaishuollossa edistämällä sateenkaari-ihmisten mahdollisuuksia ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Perhehoitoa järjestävät useat perhehoidon tuottajat - julkiset organisaatiot, järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat. Ennen sijaisperheeksi ryhtymistä perhe käy perhehoidon järjestäjän pitämän ennakkovalmennuksen erityiseen kasvatustehtäväänsä.

Väriä perhehoito -hankkeeseen liittyy kertaluonteisena pilottina erityisesti sateenkaari-ihmisille suunnattu sijaisvanhempien PRIDE-ennakkovalmennus. Tämä valmennus toteutetaan Helsingissä syksyllä 2018. Valmennus toteutetaan siten, että myös muualla Suomessa asuvien on mahdollista osallistua valmennukseen. PRIDE-valmennus on sijaisvanhemmuutta harkitseville tarkoitettu ryhmämuotoinen valmennuskurssi, joka sisältää ryhmätapaamisten lisäksi henkilökohtaisia perhetapaamisia. Valmennuksen toteuttaa Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä Väriä perhehoitoon -hankkeen kanssa. Valmentajina toimivat kokeneet sosiaalityöntekijä ja sateenkaarisijaisvanhempi yhdessä työparina. Hankkeen työntekijä kulkee perheiden rinnalla koko prosessin ajan.

Infotilaisuus sijaisvanhemmuudesta ja syksyllä alkavasta PRIDE-ennakkovalmennuksesta sunnuntaina 1.7. kello 13-15 Sateenkaariperheet ry:n toimistolla, Hämeentie 29, Helsinki. Tilaisuudessa mukana myös sateenkaariperheellisiä sijaisvanhempia kertomassa kokemuksistaan. Ennakkovalmennukseen mahtuu rajattu määrä perheitä ja siihen on ilmoittauduttava viimeistään 31.8.2018. Yhteys sähköpostitse heidi.puustinen@sateenkaariperheet.fi tai puhelimitse 050 3260 777.

Lisätietoa hankkeesta Väriä perhehoitoon -sivulta. Väriä perhehoitoon löytyy nyt myös Facebookista >>. Käy tykkäämässä sivusta ja pysyt ajan tasalla mitä hankkeessa tapahtuu!

Tule mukaan perhehoito-hankkeeseen

Sinä, joka toimit jo tuki- tai sijaisperheenä, olet PRIDE-valmennettu, mutta odotat vielä sijoitusta tai olet ollut ammattilaisena työskentelemässä sateenkaariperheiden kanssa, voit olla mukana vaikuttamassa. Hankkeen aikana on tarkoitus saada käsitys, kuinka paljon Suomessa on jo sateenkaariperheitä, jotka toimivat tuki- tai sijaisperheenä. Lisäksi sekä sateenkaariperheet että ammattilaiset ovat tervetulleita mukaan hankkeeseen kokemusasiantuntijoita.

Tuki- tai sijaisperheenä toimivat sateenkaarivanhemmat voivat vastata linkin kyselyyn, jonka avulla selvitämme mahdollisia toiveita hankkeelle ja kiinnostusta olla mukana kokemusasiantuntijana eri tehtävissä hankkeen aikana. Myös anonyymit kokemukset ovat arvokasta tietoa tulevia koulutuksia suunniteltaessa. Ilmoittaudu siis mukaan hyvän asian puolesta! Lomakkeen löydät täältä >>

Ammattilaisille tullaan järjestämään oma fokustyöryhmä, jossa on tarkoituksena jakaa kokemuksia, onnistumisia ja haasteita, jotta tulevaisuudessa sateenkaariperheillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet toimia sijaisvanhempana. Mukaan voi ilmoittautua laittamalla sähköpostia perhehoito@sateenkaariperheet.fi

Perhetilasto 2017:
sateenkaariperheiden määrä on jatkanut kasvuaan

Tilastokeskus on julkaissut perhetilastot vuodelta 2017. Sateenkaariperheiden määrä näyttää jatkavan voimakasta kasvuaan. Noin puolet samaa sukupuolta olevien (lähi)vanhempien virallistetuista parisuhteista on nyt avioliittoja, toinen puoli on vielä rekisteröityjä parisuhteita.

Lue koko uutinen linkistä uusilta nettisivuiltamme>>

Kesä täynnä Prideja!

Kesällä järjestetään Prideja ympäri Suomen!

Pirkanmaa Pride on jo meneillään, kulkue ja puistojuhla järjestetään tulevana lauantaina 9.6. Vielä ehdit mukaan loppuviikosta, ohjelman löydät täältä>>

Kokkola Pride -viikon ajan on paljon ohjelmaa. Linkki tapahtumakalenteriin täällä>>
Pride järjestetään Kokkolassa nyt ensimmäistä kertaa, ja sitä odotetaan suurella innolla! Viikko huipentuu lauantaina 16.6. järjestettävään päätapahtumaan, joka alkaa puistojuhlalla. Kokkolan sateenkaariperheet ovat olleet mukana suunnitelemassa puistotapahtumaa, ja siellä onkin lapsille monenlaista ilmaista ohjelmaa, mm. yksisarvisponiratsastusta, pomppulinnoja ja esiintyjänä Soiva Sammakko.

Perheille suunnattua ohjelmaa on ainakin näillä Prideilla:
Pirkanmaa (Tampere) 4.-10.6.
Kokkola 12.-16.6.
Helsinki 25.6.-1.7.
Oulu 18.-22.7.
Turku 4.8.
Kouvola 20.-25.8.

Kaikkien pride-paikkakuntien koko ohjelman tarkempine tietoineen sekä ilmoittautumisohjeineen löydät kootusti paikallistapahtumista uutiskirjeen lopusta.

R tulee - Laura lähtee

Kesän jälkeen Sateenkaariperheiden uutena järjestösihteerinä aloittaa tradenomi R Räihä. Tervetuloa tiimiin! Tässä R:n esittäytyminen:

"Olen helmikuussa tradenomiksi valmistunut järjestökonkari. Olen työskennellyt pitkään opiskelija-järjestöissä ja hankkinut hallitus-kokemusta mm. Setasta ja HeSetasta. Muutama vuosi sitten tein loikkauksen liikunta-alalle ja elätin itseni personal trainerina opintojen aikana, mutta odotan nyt innolla paluuta järjestökentälle."

Nykyinen järjestösihteeri Laura Valoma jatkaa toimistolla kesäkuun loppuun saakka. Lauralle esitämme lämpimät kiitoksemme arvokkaasta työpanoksesta! Laurasta jää aukko yhteisöömme ja sydämiimme. Tässä Lauran tervehdys:

"Sydämelliset kiitokset! Sateenkaariperheet otti minut lämmöllä vastaan kaksi vuotta sitten ja haikein mielin jätän pestini järjestösihteerinä, mutta uudet haasteet kutsuvat kesälomien jälkeen. On ollut ilo ja etuoikeus työskennellä ihanassa työyhteisössä upeiden vapaaehtoisten, sateenkaariperheiden ja tietysti mahtavien työtovereiden kanssa. Toivottavasti vielä tavataan muissa merkeissä! Aurinkoista kesää toivotellen!"

GDPR eli EU tietosuoja-asetus astui voimaan 25.5.

Myös Sateenkaariperheet ry:llä on otettu huomioon uuden GDPR-tietosuoja-asetuksen vaatimukset. Jatkossakin käsittelemme henkilötietoja asetusten vaatimissa puitteissa ja jokaisella, niin jäsenellä kuin uutiskirjeen tilaajalla, on oikeus tietää mitä tietoja hänestä säilytetään ja miten tietoja käsitellään.

Lisätietoja Sateenkaariperheet ry:n tietosuojaselosteesta>>

Uutisia lyhyesti

Tuki- ja neuvontapalveluissa kesäajat
Sateenkaariperheiden neuvonta on kiinni 9.7.-12.8. välisen ajan. Muina aikoina palvelu on auki tiistaisin kello 12-13 ja torstaisin kello  9-10 numerossa 050 321 0048.

Perhesuhdekeskuksen puhelinpalvelu on kiinni juhannusaattona 22.6. sekä 9.7.-5.8. välisenä aikana. Muina aikoina palvelu on auki maanantaisin klo 15-17 ja perjantaisin klo 8-10 numerossa 050 444 4446.


Äitiyslaki voimaan 1.4.2019

Äitiyslaki mahdollistaa sen, että naisparille hedelmöityshoidoilla syntyvän lapsen juridinen suhde molempiin vanhempiinsa voidaan vahvistaa tunnustamalla lapsi neuvolassa, ilman tarvetta perheen sisäiseen adoptioon. Laki koskee ainoastaan naisparin sellaisia lapsia, jotka saavat alkunsa virallisista hedelmöityshoidoista, jotka on annettu lain voimaantulon jälkeen. Äitiyslain nojalla vahvistetaan ensimmäiset äitiydet siis vuoden 2020 alkupuolella. Vuoteen 2020 saakka naisparien lapsen asema tulee vielä vahvistaa perheen sisäisen adoption kautta. Myös sen jälkeen esimerkiksi koti-inseminaatiolla alkunsa saaneet lapset pitää adoptoida.


Tampere nosti avustusta

Sateenkaariperheiden paikallistoimintaa pyörittävät vapaaehtoisista koostuvat paikallistiimit. Kolmessa suurimmassa kaupungissa kaupungit tukevat toimintaa. Pienemmillä paikkakunnilla toimintaa pyöritetään Veikkaus-varoista saaduilla avustuksilla. Tampereen kaupunki on tukenut omalla alueellaan tapahtuvaa toimintaa jo usean vuoden ajan. Tälle vuodelle kaupunki lähes kolminkertaisti avustuksensa 4000 euroon.


Toimiston kesälomat

Sateenkaariperheiden toimisto on kokonaan suljettuna noin heinäkuun ajan. Tässä kunkin työntekijän lomat:

* Toiminnanjohtaja Juha Jämsä 9.7.-12.8.
* Vertaistoiminnan koordinaattori Kaisa Niittynen 9.7.-12.8.
* Järjestösihteeri Laura Valoma,
työsuhde päättyy 2.7.
* Järjestösihteeri R Räihä,
työsuhde alkaa 13.8.
* Perhetyöntekijä Terhi Väisänen
18.-24.6. ja 9.7.-5.8.
* Projektipäällikkö Sanna Nevala
4.-24.6. ja 2.7.-5.8.
* Projektipäällikkö Heidi Puustinen 2.-29.7.
* Projektipäällikkö Anna Moring 1.6.-31.8.
* Suunnittelija Jenni Kerppola 9.7.- 12.8.

”Rakastuin lapsenlapseeni jo, kun tyttäreni kumppani häntä odotti”
Kodin Kuvalehti kirjoittaa mainiossa jutussaan sateenkaariperheiden isovanhemmuudesta. Artikkelissa yhdistellään ihanan sateenkaariperheen ja heidän isovanhempiensa tarinaa, faktatietoa sateenkaariperheiden perhesuhteista ja Perhesuhdekeskuksen perhetyöntekijän Terhi Väisäsen asiantuntemusta. Lue juttu täältä!


Facebook-ryhmä perustettu perheille, joiden vanhemma/illa sukupuolen moninaisuutta

Sukupuoleltaan monaisten perheet -facebook-ryhmä on nyt olemassa. Ryhmä on salainen, eikä siihen kuuluminen näy kuin sen jäsenille. Jos haluat liittyä keskusteluryhmään, jossa höpötellään ja jaetaan ajatuksia ja kokemuksia niiden vanhempien kesken, joiden perheissä (aikuisilla) on sukupuolen moninaisuutta, niin laitan yksityisviesti Tiedottaja Sateenkaariperheet ry -nimiselle fb-tyypille tai sähköpostia kaisa.niittynen@sateenkaariperheet.fi.


Mies tai miespari: oletko pohtinut vanhemmuuden jakamista vanhemmuuskumppanin kanssa?

Olisiko apilaperheellisyys sinulle sopiva perhemuoto? Nyt olisi mahdollisuus yrittää löytää vanhemmuuskumppani osana Neloselle tulevaa televisio-ohjelmaa, ja saada samalla asiantuntijoiden tukea asian pohdintaan ja suunnitteluun. Ohjelman toteutus on täysin tuotantoyhtiön hallinnassa, mutta Sateenkaariperheet ry on antanut asiantuntijatukea ohjelman suunnittelijoille. Meiltä kaikki kumppanuusvanhemmuutta suunnittelevat saavat tukea ja neuvontaa, myös ohjelmaan osallistuvat ihmiset. Ohjelmaan etsitään vielä nimenomaan omaan miehiä ja miespareja. Rekryilmoitus ja linkki ilmoittautumislomakkeeseen tässä>>

Uudet nettisivumme on julkaistu
Tutustu uusiin responsiivisiin sivuihimme, joita voit lukea yhtä hyvin puhelimellasi, padillasi kuin tietokoneellasi. Päivitimme samalla sisällöt ajan tasalle.
www.sateenkaariperheet.fi


Muutoksia jäsenetuihin
Valitettavasti pitkäaikainen yhteistyö-kumppanimme DTM on lanseerannut oman etukorttinsa, eikä näinollen tarjoa enää jäsenillemme jäsenetuja. Pahoittelut virheellisestä tiedosta, joka lähti alkuvuodesta lähetetyissä jäsenkirjeissä. Ajantasaisimmat jäsenedut voit tarkistaa täällä>>

Tilaa tutkimusraportit yhteishintaan!

Nyt molemmat tutkimusraportit on saatavilla yhteishintaan 25 euroa. Jos vuosi sitten ilmestynyt Sateenkaariperheiden lasten ja nuorten hyvinvointi ja kokemukset löytyy jo kirjahyllystä, voit myös tilata juuri ilmestyneen Sateenkaariperheiden vanhemmat hintaan 20 euroa.

Tutkimusraportit yhdessä tai yksitellen voit tilata täältä>>

Tapahtumauutisia

Läheisten kohtaamisia Joensuussa

Perhesuhdekeskus järjesti Joensuussa toukokuussa läheisinfon sateenkaari-ihmisten läheisille. Sanomalehti Karjalainen teki jutun Jonnasta ja hänen perheestään sekä Perhesuhdekeskuksesta jo ennakkoon, jotta läheiset löytäisivät tilaisuuteen. Tilaisuudessa oli lämmin tunnelma, ja osa osallistujista halusi sopia heti omasta, uudesta vertaistuellisesta tapaamisesta keskenään. Läheiset saivat tilaisuudessa tietoa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta sekä siitä, kuinka olla tukena omille sateenkaareville perheenjäsenille ja muille läheisilleen. Läheisinfo toteutettiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan Setan, Joensuun Perheentalon ja Joensuun perheasiain neuvottelukeskuksen kanssa.

Seuraava Läheisinfo on Helsingissä 27.6. Katso lisää Tulevat tapahtumat -osiosta!

Rikasta minua -viikonloppu toteutui Oulussa!

Perhesuhdekeskus järjesti viikko sitten Oulussa sateenkaariparien oman Rikasta minua -viikonloppukurssin. Seitsemän paria pysähtyi rakkaussuhteensa äärelle ja vahvistui vertaistuesta upeiden vapaaehtoisohjaajiemme Mirjan ja Marin luotsaamina. Kaukaisimmat osallistujat saapuivat Helsingistä ja Turusta. Kurssi järjestettiin kauniin luonnon keskellä Suvelan leirikeskuksessa Kiimingissä. Eiköhän me palata Suvelaan uudelleenkin – kenties uuden vuorovaikutus-teemaisen kurssin kanssa ensi vuonna!

Kansainvälinen sateenkaariperhepäivä

Porissa sateenkaariperhepäivää vietettiin seitsemän perheen voimin ensin piknikillä Kirjurinluodossa ja sen jälkeen tivolin pyörteissä.

Turussa juhlittiin edellisvuosia pienimuotoisemmin kakkukahvien merkeissä.

Kymenlaaksossa kansainvälistä sateenkaariperhepäivää vietettiin parkourin merkeissä. Sekä isojen että pienten mielestä oli tosi kivaa.

Pääkaupunkiseudun perheet kokoontuivat satakymmenpäisellä joukolla musiikkiteatteri Kapsäkin Närpiäiset-esitystä katsomaan. Esityksen jälkeen vaihdettiin kuulumisia sekä otettiin yhteispotretteja näytelmähahmojen kanssa. Lapset saivat merkkipäivän kunniaksi esityksen jälkeen yllätyspussukat, jotka otettiin vastaan suurella innolla. Kivaa oli! 

Tampereen sateenkaariperhepäivään osallistui 7 lasta ja 16 aikuista 7 eri perheestä. Kaupungin ylläpitämän Perheiden talon suojissa pidettyyn tapaamiseen uskaltautuivat vanhempien lisäksi muutamasta perheestä mummo, vaari ja ystävä. Tilaisuuteen olivat tänä vuonna erityisen tervetulleita lasten ja heidän perheidensä läheiset, millä haluttiin nostaa esiin perheiden ja lasten oman tukiverkoston merkitystä. Itse tapahtuma sujui rennoissa merkeissä kahvitellen, seurustellen ja yhdessä puuhaillen. Ohjelmassa oli muun muassa kasvomaalausta, vapaata leikkiä, rannekorujen askartelua sateenkaarihelmistä, teemaan liittyvien värityskuvien värittämistä ja sateenkaariperheille suunnattu kirjapöytä. Oli hienoa nähdä, miten luontevasti tilaisuuteen saapuneet isovanhemmat ottivat kontaktia ja leikkivät lopussa muidenkin kuin omien lastenlastensa kanssa.

Oulussa lämmin sää loi mahtavat puitteet perhepiknikille.

Tulevat koulutukset ja tapahtumat

Tulevia rakkaussuhdekursseja

sateenkaareville paris- ja moniskunnille

Lue lisää ja ilmoittaudu oheisten linkkien kautta:

Rakkaussuhdetuokioiden ohjaajakoulutus 1.9. Helsingissä

Haluatko mukaan Perhesuhdekeskuksen vapaaehtoiseksi ja Rakkaussuhdetuokioiden ohjaajaksi? Hae mukaan ohjaajakoulutukseen!

Rakkaussuhdetuokiot ovat 3h mittaisia rakkaussuhdetta vahvistavia tilaisuuksia sateenkaareville paris- ja moniskunnille. Tuokioita järjestetään ympäri Suomen. Ohjaajakoulutuksessa saa tarvittavat tiedot ja taidot ohjata Rakkaussuhdetuokiota, jonka teemana on tunteet.

Mukaan koulutukseen mahtuu 20 osallistujaa. Lue lisää ja hae mukaan!

Uusperhevanhempien viikonloppu

Sateenkaaripereiden uusperheissä eläville aikuisille järjestetää oma vertaisviikonloppu. Tervetulleita ovat kaikki sateenkaarevat paris- ja moniskunnat, joista vähintään yhdellä on lapsi(a) ajalta ennen nykyistä suhdetta. Viikonlopun järjestävät yhdessä  Sateenkaariperheet, Perhesuhdekeskus ja Suomen Uusperheiden liitto eli Supli. Viikonlopun ohjelmassa leppoisaa yhdessäoloa, jakamista, rakkaussuhdetuokio ja tietoa uusperhe-elämästä. Viikonloppu järjestetään syksyllä 2018,  luultavimmin 7.-9.9. Lisätietoja ja ilmoittautuminen, kun leiripaikka varmistuu. Jos haluat lisätietoja omaan sähköpostiisi, ole yhteydessä vertaistoiminnan koordinaattoriin, jonka yhteystiedot löytyvät kirjeen lopusta.

Perhevalmennus

Perhevalmennus on tarkoitettu kaikille lasta suunnitteleville ja lasta odottaville sateenkaariperheille. Kurssilla tarjotaan tietoa sateenkaariperheiden perheellistymiseen liittyvistä erityishaasteista, vaihtoehtoisista tavoista saada lapsi, sateenkaariperheiden juridiikasta, oikeudesta perhe-etuuksiin, perheiden kokemuksista perhepalveluissa ja läheisverkostossa sekä sateenkaari-parisuhteiden ja -erojen erityispiirteistä. Kurssit ovat maksuttomia, viikonloppu-kursseilla maksetaan vain ylläpito. Lisätietoja valmennuksesta täällä >>


Helsingin iltakurssit 

Helsingin iltakurssi järjestetään viitenä peräkkäisenä tiistai-iltana yhdistyksen toimistolla Kurvissa, osoitteessa Hämeentie 29, 7.krs, 11.9.-9.10.2018 kello 17.30-20.30. Ilmoittautuminen sykyn kurssille on nyt avattu. Ilmoittautumiset hyväksytään tulojärjestyksessä. Kurssille otetaan maksimissaan 30 henkeä. Kurssi on maksuton! Lisätietoja ja ilmoittautumiset täällä>>

Perhevalmennusviikonloppu 26.-28.10.2018 Lahden Nastolassa

Syksyisin perhevalmennus järjestetään viikonloppukurssina, jotta kaikkialta Suomesta olisi mahdollista osallistua. Lisätietoja ja ilmoittautumiset täällä>>

Läheisinfo sateenkaari-ihmisten läheisille Helsingissä 27.6.

Läheisinfo on sateenkaari-ihmisten läheisille suunnattu luento, jossa saa tietoa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta sekä siitä, kuinka olla tukena sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluvalle läheiselle.

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki sateenkaari-ihmisten läheiset: vanhemmat, sisarukset, puolisot, isovanhemmat, aikuistuneet lapset, ystävät tai muut läheiset.

Tilaisuudessa ei käydä ryhmäkeskustelua. Luennon jälkeen on mahdollista jutella hetki tilaisuuden puhujien kanssa.

Perhesuhdekeskus ja Väestöliitto järjestävät seuraavan Läheisinfon Helsingissä 27.6. klo 18-19.30 Väestöliiton Väentuvassa os. Kalevankatu 16, Helsinki (porttikongin kautta sisään). Puhujina mm. Perhesuhdekeskuksen perhetyöntekijä, perhe- ja paripsykoterapeutti Terhi Väisänen, Translasten ja -nuorten perheet ry:stä Riikka Aapalahti ja Helsingin perheasiain neuvottelukeskuksesta Katianna Ruuskanen.

Läheisinfot ovat keränneet lämmintä palautetta läheisiltä. Tule sinäkin mukaan! Jos olet itse sateenkaari-ihminen, vinkkaa läheisellesi!

Lue lisää täältä >>

Kesän pridet - kuinka monille ehdit?

Pirkanmaa Pride Tampereella 4.-10.6.
Kokkola Pride 12.-16.6.
Helsinki Pride 25.6.-1.7.
Kainuu Pride 7.-8.7.
Lohja Pride Piknik 14.7.
Oulu Pride 18.-22.7.
Turku Pride 4.8.
Lahti Pride 14.-18.8.
Åland Pride 16.-18.8.
Hanko Pride 17.-19.8.
Kouvola Pride 20.-25.8.
Border Pride Torniossa 27.8.-2.9.
Raasepori Pride Karjaalla 1.9.

Koulutuspäivä ammattilaisille 24.10.

Sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet

Setan kolmas ammattilaisille suunnattu koulutuspäivä järjestetään yhteistyössä Perhesuhdekeskuksen kanssa Helsingissä lokakuussa teemalla sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet. Ohjelma julkaistaan ja ilmoittautuminen avautuu näinä päivinä täällä! Pysy kuulolla!

Syksyn eroryhmät sateenkaari-ihmisille

Kaipaatko vertaistukea, uusia ajatuksia ja ystäviä eromietteiden keskelle? Tervetuloa Perhesuhdekeskuksen ja Sininauhaliiton järjestämään sateenkaarierityiseen eroseminaariin! Ilmoittautuminen on alkanut molempiin ensi syksyn ryhmiin: valtakunnalliseen ja Helsingin ryhmään. Valtakunnallinen ryhmä toteutetaan verkkokurssina ja kahtena leiriviikonloppuna Jyväskylässä. Helsingin ryhmä kokoontuu torstai-iltaisin Sateenkaariperheiden tiloissa. Kumpaankin ryhmään mahtuu 10 osallistujaa. 
Lue lisää ja ilmoittaudu heti mukaan valtakunnalliseen ryhmään tai Helsingin ryhmään.

Vanhemmat yhdessä vaeltamaan syksyllä 2018

Su-ke 2.-5.9. 2018 sateenkariperheiden vanhemmat ystävineen valtaavat Hetta-Pallaksen. Kolmessa vuorokaudessa keskellä alkavaa ruskaa. Kaksi tunturia, kolme autiotupaa, sauna, veneretki, nuotiohetkiä... Päivässä vaelletaan n. 15km.

Hinta 70e/hlö sisältää yöpymiset, kuljetukset Hetta-Pallaksen alueella autolla ja veneellä sekä saunan. Matkat paikanpäälle voidaan pyrkiä järjestämään kimppakyydeillä, jolloin matkakulut jäävät mahdollisimman pieniksi. Mukaan mahtuu vielä neljä henkilöä. Ilmoittaudu mukaan täällä>>

Suurin osa toiminnasta on paikallistiimien vapaaehtoisten
eri paikkakunnilla toteuttamaa: 

Uutiskirjeen lopussa kaikki paikallistoiminnan tapahtumat!

Tapahtumakalenteri 2018

4.-10.6. Pirkanmaa Pride
16.6. Kokkola Pride
25.6.-1.7. Helsinki Pride
5.-8.7. Kesän perheleiri Kotkassa
18.-22.7. Oulu Pride
2.-5.9. Aikuisten vaellus Hetta-Pallaksella
11.9.-9.10. Perhevalmennus Helsingissä
26.-28.10. Perhevalmennus Lahden Nastolassa

Sateenkaariperheet ry:n ajantasaisen tapahtumakalenterin, joka sisältää myös paikalliset tapahtumat, löydät nettisivuilta tai tästä linkistä>>

Vertaistoiminta netissä - Perheaikaa.fi

Sateenkaariperheiden neuvonta- ja aihe vapaa -chatit:

Chatit jatkuvat jälleen syyskuussa

Toiveita chattien, luentojen ja suljettujen ryhmien aiheiksi voi lähettää vertaistoiminnan koordinaattorille tai kirjoittaa keskustelufoorumille. Lisätietoa yhdistyksen Perheaikaa.fi-toiminnasta myös kotisivuilla >>

Perheaikaa.fi-palvelussa on myös sateenkaariperheiden keskustelualue. Sateenkaariperheteemaisen keskustelualueen löydät toiseksi viimeisenä sivun alalaidasta Lapsi perheessä -alueelta.

Sateenkaariperheiden neuvontapalvelu

PUHELIN
050-321 0048 kaksi kertaa viikossa soittoaikoina, jotka ovat:
tiistaisin kello 12-13
torstaisin kello 9-10

SÄHKÖPOSTI
Kysymyksiä voi lähettää sähköpostitse info@sateenkaariperheet.fi. Sähköposteihin vastataan yleensä kahden arkipäivän kuluessa. Jos vastausta ei kuulu, voit lähettää kyselyä tuliko viesti perille.

CHAT
Neuvontapalveluihin kuuluu myös kysy sateenkaariperheasiantuntijalta -chat. Reaaliajassa toimiva chat löytyy Väestöliiton Perheaikaa-sivustolta www.perheaikaa.fi. Chatiin voi tulla keskustelemaan ja esittämään kysymyksiään. Chatissa kirjoittaessa kannattaa huomioida, että muut chatissa olijat näkevät keskustelun. Muuten neuvontapalvelu on luottamuksellista eikä kysymyksiä tai muita tietoja rekisteröidä millään tavalla.

Chatit ovat jo jääneet tauolle ja jatkuvat syyskuussa 2018

NEUVONTAPALVELU ON KESÄTAUOLLA 9.7.-12.8.

Perhesuhdekeskuksen puhelinpalvelu

Perhesuhdekeskuksen puhelinpalvelusta saat tukea monenlaisiin perhesuhteita koskeviin tilanteisiin. Niin sateenkaariperheelliset, sateenkaariperheestä haaveilevat kuin sateenkaariperheiden läheisetkin voivat olla yhteydessä Puhelinpalveluun, kun jokin pohdituttaa perhesuhteeseen liittyen.

Palvelu on auki:
maanantaisin klo 15-17 ja
perjantaisin klo 8-10
numerossa 050 444 4446.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Puhelinpalvelu on kesätauolla juhannusaaton 22.6. sekä 9.7-5.8.

Muista myös Sinuiksi -neuvontapalvelu

Sinuiksi-chattien tavoitteena on auttaa ihmisiä tulemaan sinuiksi seksuaalisen suuntautumisensa ja sukupuoli-identiteettinsä kanssa.


Katso myös muut neuvontapalvelut www.sinuiksi.fi

Haastattelu- ja osallistumispyynnöt


Mies tai miespari: oletko pohtinut vanhemmuuden jakamista vanhemmuuskumppanin kanssa? Olisiko apilaperheellisyys sinulle sopiva perhemuoto? Nyt olisi mahdollisuus yrittää löytää vanhemmuuskumppani osana Neloselle tulevaa televisio-ohjelmaa, ja saada samalla asiantuntijoiden tukea asian pohdintaan ja suunnitteluun.

Ohjelman toteutus on täysin tuotantoyhtiön hallinnassa, mutta Sateenkaariperheet ry on antanut asiantuntijatukea ohjelman suunnittelijoille. Meiltä kaikki kumppanuusvanhemmuutta suunnittelevat saavat tukea ja neuvontaa, myös ohjelmaan osallistuvat ihmiset. Ohjelmaan etsitään vielä nimenomaan omaan miehiä ja miespareja.

Rekryilmoitus ja linkki ilmoittautumislomakkeeseen tässä >>


Tykkää meistä - pysyt ajan tasalla!

Sateenkaariperheillä on yli 4200 tykkääjää Facebookissa

Käy tutustumassa yhdistyksen Facebook-sivuun: säännöllisesti uusia uutisia, tapahtumia, tutkimuksia ja sateenkaariperheaiheisia videoita! 'Tykkää' meistä, niin saat ajantasaista tietoa helposti uutisvirtaasi.

Tykkää Sateenkaariperheistä>>
Tykkää Perhesuhdekeskuksesta>>

Tykkää Sateenkaaripareista>>
Tykkää Monimuotoisista perheistä>>
Tykkää Nelfasta>>



Uutta: tykkää Väriä perhehoitoon -hankkeesta>>

Sateenkaariperheet  myös Twitterissä>>

Voit seurata tilimme kautta järjestön kuulumisia ja saat vinkkejä sateenkaariperheitä koskeviin juttuihin netissä. Twiittejä sateenkaariperheistä löytyy myös aihetunnisteella #sateenkaariperhe.

Paikalliset tapahtumat

UUTTA

Miten lapsia tehdään -tilaisuudet Tampereella, Helsingissä, Oulussa ja Kotkassa
Turussa taidepaja koko perheelle
Porissa lasten jazzit
Picnikejä ja pridetapahtumia


Paikallistiimin tarvitsemat ohjeistukset ja lomakkeet löytyvät nyt helposti kotisivuiltamme>>

Sateenkaariperheet ry:n ajantasaisen tapahtumakalenterin löydät täältä>>

Helsinki: helsinki@sateenkaariperheet.fi
Joensuu: info@sateenkaariperheet.fi
Jyväskylä: jyvaskyla@sateenkaariperheet.fi
Keski-Uusimaa: keskiuusimaa@sateenkaariperheet.fi
Kokkola: kokkola@sateenkaariperheet.f
Kuopio: kuopio@sateenkaariperheet.fi
Kymenlaakso:
kymenlaakso@sateenkaariperheet.fi
Lahti: info@sateenkaariperheet.fi
Lappeenranta: info@sateenkaariperheet.fi
Mikkeli: mikkeli@sateenkaariperheet.fi
Oulu: oulu@sateenkaariperheet.fi
Pori: pori@sateenkaariperheet.fi
Rovaniemi: rovaniemi@sateenkaariperheet.fi
Seinäjoki: seinajoki@sateenkaariperheet.fi
Tampere: tampere@sateenkaariperheet.fi
Turku: turku@sateenkaariperheet.fi

HELSINKI

Paikallistiimi: Essi, Hanna, Johanna, Kirsi, Maria x 2, Minna, Riina, Saara, Sonja ja Verna sekä koululaisasioissa Arhi, helsinki@sateenkaariperheet.fi
Paikallistiimin tavoittaa perhetapaamisten ja perhekahvilan aikana numerosta 050-4406517.

Kaikki kokoontumiset, retket ja muu paikallistiimin toiminta järjestetään vapaaehtoisvoimin - olisiko sinulla kiinnostusta osallistua järjestelyihin? Tiimissä on mukavaa suunnitella ja järjestää toimintaa. Kaikenlainen osaaminen on tervetullutta ja osallistumalla järjestelyihin pääset vaikuttamaan toiminnan sisältöihin! Ota rohkeasti yhteyttä tiimiin sähköpostitse helsinki@sateenkaariperheet.fi tai vertaistoiminnan koordinaattoriin Kaisaan.

PERHEKAHVILA  

tiistaiaamuisin klo 10–12 koko kesän
Kurvissa (Hämeentie 29, 7. krs).
Perhekahvila on mukavaa yhdessäoloa, juttelua, kahvittelua ja lasten vapaata leikkiä. Yhdistys tarjoaa kahvia, teetä, mehua ja keksiä. Rattaat saa toimistoon sisälle. Hoitopöytä, potta, mikro, syöttötuoleja, leikkihuone yms. löytyy. *Avoimet ovet eli tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin!*

Perhekahvila jatkuu tauotta läpi kesän.

ILTAPERHEKAHVILA

Iltaperhekahvilassa on helppo tutustua uusiin, samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin. Samalla lapset saavat seuraa ja mukavaa tekemistä. 

Lämmintä päivällissyötävää voi ostaa hintaan 50cent/hlö. Kahvia, teetä ja mehua tarjolla ilmaiseksi. Kaikki sateenkaarevat lapsiperheet ovat tervetulleita!
Ke 15.8. klo.16.30-19 Kurvissa, os. Hämeentie 29. 


HELSINKI PRIDE

MAANANTAI 25.6.

Haasteita suvun kanssa klo 17:30-19:30
Vertaistuellinen keskustelutilaisuus kaikille hlbtiqa+-ihmisille, joiden lapsuusperhe tai muu lähipiiri on tuottanut suhtautumisellaan ja toiminnallaan harmaita hiuksia. Tilaisuudessa voi keskustella sukulaisten kanssa olevista haasteita. Lastenhoito. Hämeentie 29, 7. krs.


Värikäs perhetapahtuma klo 15.00-18.00
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat tänäkin vuonna mukana juhannuksen jälkeen järjestettävällä Helsinki Pride -viikolla. Järjestöt pystyttävät Helsingin Narinkkatorille kaikille avoimen perhetapahtuman maanantaina 25. kesäkuuta kello 15–18.
SAK:n, Akavan, STTK:n ja EK:n yhteisessä perhetapahtumassa on rento ja värikäs meininki. Lapsia viihdyttää paikan päällä musiikkiteatteriduo Mimi ja Kuku, jotka esiintyvät klo 16 ja 17.
Tarjolla on kahvia, mehua, karkkia ja ilmapalloja. Tilaisuus toteutetaan yhteistyössä Monimuotoiset perheet -verkoston kanssa.
Perhetapahtumalla työmarkkinajärjestöt haluavat muistuttaa, että syrjintä ja häirintä ovat työelämässä kiellettyjä. Työpaikoilla pitää olla tilaa erilaisille ihmisille ja kaikenlaisten perheiden vanhemmille.

 

TIISTAI 26.6.

Perhekahvila klo 10.00-12.00
Mukavaa yhdessäoloa, juttelua, kahvittelua, ja lasten vapaata leikkiä. Toimitiloissa on monta syöttötuolia, hoitopöytä, sekä paljon leluja lapsille. Perhekahvilassa voit myös askarrella Pride-rekvisiittaa. Tarjolla kahvia, teetä, mehua ja keksejä. Pyydämme niitä, joille on mahdollista, saapumaan ilman rattaita rajallisen säilytystilan. Hämeentie 29, 7. krs.

Tutkijatapaaminen sateenkaariperheistä ja muista monimuotoisista perheistä kiinnostuneille tutkijoille klo 15.00-17.00
Tutkitko sateenkaariperheitä tai muita monimuotoisia perheitä tai oletko kiinnostunut aloittamaan opinnäytetyötä tai tutkimusta perheaiheista? Puuttuuko sinulta aineisto tai haluatko saada suoran kontaktin kentälle? Tule tapaamaan muita aiheesta kiinnostuneita ja kuulemaan meneillä olevista hankkeista sekä järjestökentän kanssa tehtävän yhteistyön mahdollisuuksista. Hämeentie 29, 7. krs.

 

Perheretki Fazerilaan klo 16.00-17.00
Tervetuloa koko perheen retkelle Fazerilaan, jossa tutustutaan Fazeriin kokonaan uudella, hauskalla ja inspiroivalla tavalla - kaikilla viidellä aistilla. Ilmoittautuminen retkelle pksperheet@gmail.com. Mukaan mahtuu 50hlöä. Retken omavastuu: aikuiset 7€, lapset 5-17v 4€, lapset alle 0-4v ilmaiseksi. Fazerin vierailukeskus, Fazerintie 6, Vantaa


Rakkaussuhdetuokio/Temkväll om kärleksrelationen klo 17.30-20.30
Anmälan per e-post: regnbagsankan@regnbagsankan.fi / Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse: regnbagsankan@regnbagsankan.fi

Hur visar jag kärlek och uppskattning i min relation? Vet jag hur han, hon eller hen önskar att jag visar min kärlek? När har jag senast berättat vad jag i synnerhet uppskattar i min partner/mina partners? Vad är speciellt härligt att göra med just den/de jag älskar? Kom med och samla på dig värme till din kärleksrelation! Regnbågsankan och Perhesuhdekeskus arrangerar under Helsingfors Pride veckan en temakväll om kärleksrelationer, som har relationens resurser som tema. Kvällen leds dels på svenska och dels på finska.  Alla par- och polyrelationer vars en medlemmar, en eller flera hör till en sexuell minoritet eller könsminoritet kan delta. Med din partner eller med dina partners bygger ni och vårdar er relation under kvällen. Alla åldrar välkomna. Kvällen passar lika väl för färska relationer som för de som vandrat en längre väg tillsammans.  Kvällen börjar med en introduktion och efter det arbetar du med er partner eller med dina partners. Ni pratar inte om er relation inför de andra deltagarna.  Med ryms max 8 par eller polyrelationer och platserna fylls upp i anmälningsordning. Kvällen passar ej relationer som är i akut kris. Deltagande kostar inget. Kvällen är inte anpassad för barn. Luckans Veranda Ingång från Georgsgatan 31, Helsingfors 

Miten osoitan kumppanilleni rakkautta ja arvostusta? Tiedänkö, miten hän toivoo minun osoittavan rakkauteni häntä kohtaan? Milloin olen viimeksi kertonut kumppanilleni, mistä erityisesti pidän hänessä? Mitä on erityisen ihanaa tehdä yhdessä kumppanini kanssa?  Tulkaa hakemaan lämpöä rakkaussuhteeseenne! Regnbågsankan ja Perhesuhdekeskus järjestävät Helsinki Pride -viikolla Rakkaussuhdetuokion, jonka teemana on rakkaussuhteen voimavarat. Tuokio ohjataan osin ruotsiksi, osin suomeksi. Iltaan voivat osallistua kaikki paris- ja moniskunnat, joissa yksi tai useampi kumppaneista kuuluu sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöihin ja jotka haluavat rakentaa ja hoitaa suhdettaan. Kaikenikäiset osallistujat ovat lämpimästi tervetulleita. Suhde voi olla tuore, tai takana voi olla jo pitkä yhteinen matka. Tapaamisessa työskennellään alustuksen jälkeen oman/omien kumppani(e)n kanssa. Omasta rakkaussuhteesta ei keskustella muiden osallistujien kanssa. Mukaan mahtuu 8 paris- tai moniskuntaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Tilaisuus ei sovellu akuutissa kriisissä oleville. Tilaisuus on maksuton. Tilaisuuteen ei voi ottaa lapsia mukaan. Luckanin tila Verandan Sisäänkäynti Yrjönkatu 31, Helsinki


Miten miehet tekee lapsia klo 18.00-20.00
Mies, tule kuulemaan lapsen saamisen mahdollisuuksista ja erilaisista perheellistymisen kokemuksista. Keskustelua kumppanuusvanhemmuudesta, apilaperheydestä, adoptiosta sijaisvanhemmuudesta jne.  Luennoitsijana Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä. Sateenkaariperheet ry:n toimisto Hämeentie 29, 7. krs. 00500 Helsinki

 

KESKIVIIKKO 27.6.

Neuvonta-aikoja työntekijälle klo 10.00-16.00
Pohditteko lapsiperheellistymistä, mietityttävätkö byrokratia-asiat tai sateenkaariperhe-elämä? Tule tunniksi keskustelemaan ja kyselemään mieltä askarruttavista asioista Sateenkaariperheet ry:n työntekijän, Kaisa Niittysen kanssa. Varaa oma tunnin aikasi kaisa.niittynen@sateenkaariperheet.fi


Vauvatreffit klo 11.30-13.30
Vauvaperheiden oma tapaaminen, jossa tutustutaan toisiimme ja vaihdetaan kuulumisia vauvavuodesta. Tarjolla myöhäinen brunssi. Sateenkaariperheet ry:n toimisto Hämeentie 29, 7. krs. 00500 Helsinki


Läheisinfo klo 18.00-19.30
Läheisinfo on sateenkaari-ihmisten läheisille suunnattu luento, jossa saa tietoa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta sekä siitä, kuinka olla tukena sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluvalle läheiselleen.

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki sateenkaari-ihmisten läheiset: vanhemmat, sisarukset, puolisot, isovanhemmat, aikuistuneet lapset, ystävät tai muut läheiset.

Perhesuhdekeskus ja Väestöliitto järjestävät yhteistyössä Läheisinfon. Tilaisuuden puhujina mm. Perhesuhdekeskuksen perhetyöntekijä, perhe- ja paripsykoterapeutti Terhi Väisänen ja asiantuntija Riikka Aapalahti Translasten ja -nuorten perheet ry:stä.

Tilaisuudessa ei käydä ryhmäkeskustelua. Tilaisuuden jälkeen on mahdollista jäädä keskustelemaan puhujien kanssa.

Ei ilmoittautumista. Tilaisuus on maksuton. Lisätietoja: susanne.ingman-friberg(at)vaestoliitto.fi Väestöliiton Väentupa Kalevankatu 16 (Porttikongin kautta sisään; Esteetön pääsy sisäpihan B1-oven kautta)


Alkutaipale klo 18.00-20.00
Alkutaipale-illat on tarkoitettu sateenkaariperheestä haaveileville, perhettä suunnitteleville tai perheen jo perustaneille. Juttelemme yhteisistä asioista ja tutustumme toisiimme. Olet tervetullut mukaan olit/te sitten aivan alkutaipaleella perhesuunnitelmissasi/nne tai jo pidemmälle ehtinyt/neet. Alkutaipale-illat ovat kaikille avoimia, eli voit osallistua tapaamisiin milloin haluat. Yhteydenotot ja kyselyt: info@sateenkaariperheet.fi. Alkutaipaleen omaan salaiseen facebook-ryhmään pääset tulemalla Alkutaipale-tapaamiseen. Ohjeet liittymiseen saat paikan päällä. Sateenkaariperheet ry:n toimisto Hämeentie 29, 7. krs. 00500 Helsinki

 

TORSTAI 28.6. 

Retki Paloheinän seikkailupuisto Korkeeseen klo 17.00

Lähde mukaan seikkailemaan Paloheinän Korkeeseen. Isommat lapset pääsevät Latvaradoille, josta löytyy 9 eritasoista rataa jotka sopivasti antavat haastetta kaikentasoisille seikkailijoille. Perheen pienimmille (2-5v) on oma seikkailumetsä, jossa on neljä erilaista rataa.

Ennakkoilmoittautuminen ti 26.6. mennessä sähköpostitse pksperheet@gmail.com

Jokaisella alle 10 vuotiaalla tulee olla oma aikuinen mukana kiipeilemässä (latvaradalla).

Omavastuu: Aikuiset ja yli 130cm 14€ Juniorit 110-130cm (yli 6v) 8€ Lasten seikkailumetsä 2-5v 1,5€

Lasten huoltajat voivat kulkea veloituksetta mukana maastossa (huom! Poikkeus latvaradalla alle 10-vuotiaat).

Paloheinästä löytyy Kahvio Paloheinän ulkoilumaja, josta voi ostaa pientä purtavaa ja juotavaa. Korkee Paloheinä sijaitsee Helsingin keskuspuiston laidalla Paloheinän majan vieressä. Puistoon on erinomaiset liikenneyhteydet.  Osoite: Pakilantie 124, Helsinki. Lisätietoa: https://korkee.fi

 

Familjecafé I regnbågens färger klo 10.30-12.30
Familjecafé i regnbågens färger på svenska i Helsingfors inleder sin verksamhet! I samarbete med Regnbågsfamiljerna arrangerar Regnbågsankans frivilliga familjecafé för svenskspråkiga och tvåspråkiga regnbågsfamiljer. Träffarna hålls hos Regnbågsfamiljerna (Sateenkaariperheet) på Tavastvägen 29 i Helsingfors. Tryck på  summern till höger om dörren. Dörren öppnas automatiskt och trappsteg finns ej. Hissen leder upp till 7:e våningen. Det går bra att ta vagnen med hela vägen. Ifall du har en bred vagn och behöver använda den större lastninghissen ring 050-525 7999 (Laura på Regnbågsfamiljerna). Vi bjuder på kaffe, te och kex. På plats finns skötbord, amningsdynor, matningsstol, potta, lekrum och kök med micro där det går att värma mat eller dryck.  Välkomna med i gemenskapen! Sateenkaariperheet ry Tavastvägen 29, 7. våningen 00500 Helsingfårs

 

Rakkaussuhdeilta klo 17.30-20.30
Perhesuhdekeskus järjestää Rakkaussuhdetuokion sateenkaareville paris- ja moniskunnille. Illan teemana ovat toiveet ja unelmat rakkaussuhteessa.

Emme ole aina edes itse tietoisia unelmistamme, emmekä siitä kuinka tiedostetut ja tiedostamattomat toiveet ja unelmat vaikuttavat rakkaussuhteisiimme. Meillä saattaa olla suhteeseen mennessämme ajatus siitä, millainen juuri minun suhteeni kuuluisi olla. Tähän saattaa vaikuttaa kasvuperheemme erilaiset tavat olla suhteessa tai aiemmat suhteemme. Myös kulttuuri ja vallitsevat normit voivat vaikuttaa ajatuksiimme yllättävän paljon. Rakkaussuhteissa on hyvä tuoda kumppanille näkyväksi omia unelmia ja toiveita vaikka ne olisivatkin ristiriidassa kumppanin unelmien ja toiveiden kanssa.

Rakkaussuhdetuokioon voivat osallistua paris- ja moniskunnat, joissa yksi tai useampi kumppaneista kuuluu sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön ja jotka haluavat rakentaa suhdettaan. Tapaamisessa työskennellään alustuksen jälkeen oman/omien kumppani(e)n kanssa. Omasta rakkaussuhteesta ei keskustella muiden osallistujien kanssa.

Mukaan mahtuu noin 10 paris- tai moniskuntaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Tilaisuus ei sovellu akuutissa kriisissä oleville. Ilmoittautuminen avataan pian! Ohjaajat: Perhesuhdekeskuksen perhetyöntekijä Terhi Väisänen. Lisätietoja: sanna.nevala@perhesuhdekeskus.fi Sateenkaariperheet ry:n toimisto Hämeentie 29, 7. krs.


PERJANTAI 29.6.

Perhetapaaminen klo 10.00-13.00
Tule perheen kanssa viettämään aikaa mukavassa seurassa Sateenkaariperheet ry:n viihtyisiin toimitiloihin. Toimistolla on näppärä syödä omat eväät tai noutoruokaa – tai halukkaat voivat tehdä yhteislähdön johonkin lähialueen leikkipuistoruokailuun. Toimistolla on hoitopöytä ja syöttötuoleja sekä paljon pienille sopivia leluja. Isommille lapsille puuhapöytä askarteluin ja värityskuvin; aikuisille esitepöytä, josta voit napata mukaan Sateenkaariperheet ry:n infomateriaaleja vaikkapa päiväkotiin vietäväksi. Tapahtuma on päihteetön. Sateenkaariperheet ry:n toimisto Hämeentie 29, 7. krs.

 

Perhetyöntekijän pop up –tapaamiset klo 10.00-16.00

Haluaisit(te)ko keskustella perhesuhteeseen liittyvästä pohdinnasta, huolesta tai tilanteesta perhetyöntekijän kanssa? Asia voi liittyä pari- tai monisuhteeseen, vanhemmuuden jakamiseen, apilaperheyteen, sateenkaarevan uusperheen kuvioihin, pulmiin läheisten kanssa tai läheisen seksuaaliseen suuntautumiseen tai sateenkaariperheyteen. Tukikeskustelun voi varata, olitpa itse sateenkaari-ihminen tai sateenkaari-ihmisen läheinen.

Tukikeskusteluaikoja on tarjolla viisi kappaletta. Tukikeskusteluun voi tulla yksi henkilö, pariskunta, moniskunta tai perhe. Etusijalla ovat pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevat henkilöt. Varaa aikasi perhetyöntekijä Terhi Väisäseltä: terhi.vaisanen@perhesuhdekeskus.fi. Sateenkaariperheet ry:n toimisto Hämeentie 29, 7. krs.


Miten lapsia tehdään klo 18.00-20.00
Info- ja keskustelutilaisuus lapsiperheellistymisestä haaveileville hlbtiqa+-ihmisille.  Tilaisuudessa myös mahdollista tavata vanhemmuuskumppania etsiviä. Tilaisuudessa käydään läpi lapsiperheellistymisen mahdollisuudet, kun omasta perheestä ei löydy sekä siittöitä, munasoluja että kohtua.  Sateenkaariperheet ry:n toimisto Hämeentie 29, 7. krs.

 

LAUANTAI 30.6.

Perhepiknik Säätytalon leikkipuistossa klo 10.00-12.00
Perinteinen perhepiknik ennen kulkuetta perheille, siitä haaveileville ja perheiden ystäville! Piknikin jälkeen lähdetään yhdessä tuumin kohti kulkuetta. Päihteetön, omat eväät. Säävaraus: sateella piknikkiä ei järjestetä.  Säätytalon leikkipuisto Rauhankatu 14, Helsinki.

 

Koululaisten varainkeruulipunmyynti alkaa Senaatintorilla klo 11.00
Tapaaminen Helsingin yliopiston päärakennuksen portaiden vieressä. Portailla huolto- ja tapaamispiste klo 13 saakka. Klo 14 myyntiä jatketaan Kaivopuiston puistojuhlassa. Ilmoitaudu mukaan myyjäksi info@sateenkaariperheet.fi

 

SUNNUNTAI 1.7. 

Koko perheen retki Seurasaareen klo 11.30
Tavataan ja tutustutaan klo 11.30 lippukassan luona (puusillan jälkeen). Klo 12.00 alkaen noin tunnin mielenkiintoinen museo-opastus, minkä jälkeen eväsretki piknikmeiningillä tai kahvilan herkuista nauttien. Retki on päihteetön. Opastukselle ennakkoilmoittautuminen - aikuisilta ja seitsemästä vuodesta alkaen pieni omavastuu. Seuraan voi toki liittyä myös opastuksen jälkeen. Kesäkuussa tarkemmat ilmoittautumisohjeet ja tapahtuma pääkaupunkiseudun tiimin julkisella Facebook-sivulla https://www.facebook.com/paakaupunkiseudunsateenkaariperheet/


Infotilaisuus sijaisvanhemmuudesta klo 13.00-15.00
Tervetuloa Helsinki Pride -viikon infotilaisuuteen kuulemaan sijaisvanhemmuudesta! Yksi sateenkaarikansan väylistä vanhemmuuteen on toimia sijaisvanhempina. Suomessa on paljon lapsia vailla sijaisvanhempia – toisaalta moni sateenkaari-ihminen kaipaa lasta elämäänsä. Tule pohtimaan kanssamme, voisiko sijaisvanhemmuus olla sinulle/teille oikea väylä lapsiperhe-elämään. Marraskuussa alkaa nimenomaan sateenkaari-ihmisille suunnattu perhehoitajien valmennus, jonka käytyään voi hakeutua sijaisvanhemmaksi. Infotilaisuudessa kuulet lisää valmennuksesta. Tilaisuudessa mukana myös sateenkaariperheellisiä sijaisvanhempia kertomassa kokemuksistaan. Nyt on siis erityisen turvallista hakeutua pohtimaan sijaisvanhemmuuden mahdollisuutta – Sateenkaariperheiden hanke kulkee rinnallasi! Hämeentie 29, 7. krs.

MISTÄ LISÄTIETOA?

Avoin Facebook-ryhmä: tiedotukseen painottuva sivusto Pääkaupunkiseudun sateenkaariperheet, seuraa tykkäämällä sivusta täällä >>

Facebook-ryhmä: luottamukselliselle keskustelulle (Pääkaupunkiseudun sateenkaariperheet), liity ryhmään laittamalla vertaistoiminnan koordinaattorille sähköpostia ja pyydä liittämään sinut ryhmään.

Sähköpostilista: liittyminen viestillä osoitteeseen helsinki@sateenkaariperheet.fi

JYVÄSKYLÄ

Paikallistiimi: Mervi, jyvaskyla@sateenkaariperheet.fi

Kesän aikana tapahtuvista muista toimista ilmoitetaan lisää myöhemmin.

MISTÄ LISÄTIETOA?
Sähköpostilista
: liittyminen viestillä osoitteeseen jyvaskyla@sateenkaariperheet.fi.
Avoin Facebook ryhmä:
tiedotukseen painottuva sivusto Jyväskylän seudun sateenkaariperheet, seuraa tykkäämällä sivusta täällä >>
Suljettu Facebook-ryhmä:
luottamukselliselle keskustelulle Sateenkaariperheet Jyväskylä, liity ryhmään laittamalla pyyntö ylläpitäjälle täällä>>

KOKKOLA

Paikallistiimi: Elina, Laura ja Maria, kokkola@sateenkaariperheet.fi

Kokkon prideilla paljon lastenohjelmaa.
Facebook-ryhmään liittymällä pysyt parhaiten ajan tasalla. Kokkolan sateenkaariperheet -ryhmän löydät täältä>>


Kokkola Priden pääjuhla on 16.6. lauantaina, mutta tapahtumaa on tarjolla koko viikon. Pride järjestetään Kokkolassa nyt ensimmäistä kertaa, ja sitä odotetaan suurella innolla. Myös vastustustakin löytyy. Paikallisissa lehdissä on kirjoiteltu siitä vuoroin puolesta ja vuoroin vastaan. 

Kokkola Priden suunnittelu aloitettiin jo viime vuoden kesällä ja mukana suunnittelussa on ollut kymmeniä innokkaita ihmisiä. Suunnitteluporukassa on ollut mukana hyvin monenlaisia ihmisiä, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Myös Kokkolan suomenkielinen seurakunta on lähtenyt hienosti mukaan. 

Suunnitteluun osallistuneiden ihmisten suuri määrä ja innokkuus sekä aiheen nostama kohu Kokkolassa osoittavat, kuinka tärkeää on järjestää Pride juuri Kokkolassa. Priden tarkoituksena onkin herättää ajatuksia ja avata silmiä. Muistuttaa siitä, että tasa-arvo ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet vielä kaikkien kohdalla. Kokkolan kohdalla Pride-juhlan yksi tärkeimmistä sanomista on se, että jokainen voisi olla vapaasti oma itsensä. 

Prideen osallistuvat myös kirjasto ja teatteri järjestämällä ohjelmaa sekä monet paikalliset yrittäjät koristamalla liikkeensä sateenkaarilipulla. Kokkolassa on nyt jo mm. virkattu ihan homona. (Tapahtumassa "Virkkaa ihan homona" on tehty talkoovoimin neulegraffitia puistojuhlaa varten.) Koko Pride-viikon ajan on paljon ohjelmaa. Linkki tapahtumakalenteriin täällä>>

Pride-viikko huipentuu lauantaina 16.6. järjestettävään päätapahtumaan, joka alkaa puistojuhlalla. Kokkolan sateenkaariperheet ovat olleet mukana suunnitelemassa puistotapahtumaa, ja siellä onkin lapsille monenlaista ilmaista ohjelmaa, mm yksisarvisponiratsastusta, pomppulinnoja ja esiintyjänä Soiva Sammakko. Puistosta lähtee kulkue saapuen kauppatorille, jossa on konsertti. Kokkola Priden suojelijoina ovat Jutta Urpilainen ja Tommi Kinnunen.

Kokkola Priden fb-sivu täällä>>


KESKI-UUSIMAA

Paikallistiimi: Paula ja Sanna
keskiuusimaa@sateenkaariperheet.fi


Keski-Uudenmaalla on alkanut oma sateenkaariperhetoiminta. Enää ei tarvitse lähteä Helsinkiin päästäkseen muiden sateenkaariperheiden keskelle. Tule mukaan ja tutustu lähiseutusi perheisiin! Kesäkuun puistotapaamisen ajankohta juuri äänestyksen alla.
Liity mukaan myös suljettuun facebook-ryhmään täällä>>

KUOPIO

Paikallistiimi: Hertta ja Sofia, kuopio@sateenkaariperheet.fi.


Kesäkuulle suunnitteilla ulkotapaamisia, seuraa fb-ryhmän ilmoittelua.

Kuopion tapaamisista ilmoitellaan ja muistaa asioista keskustellaan omassa facebook-ryhmässä, johon voit liittyä täällä>>

KYMENLAAKSO/KOTKA

Paikallistiimi: Veera ja Petri, kymenlaakso@sateenkaariperheet.fi.


Seuraavan kerran Kymenlaakson sateenkaariperheet kokoontuu Kouvola Priden yhteydessä la 25.8. perhepiknikille. Pride-viikolla järjestetään mahdollisesti myös Miten lapsia tehdään -tilaisuus. Tarkempaa tietoa molempien tilaisuuksien ajasta ja paikasta Kymenlaakson sateenkaariperheiden Facebook-sivulla ja  -ryhmässä.


Jos haluat liittyä Kymenlaakson sateenkaariperheiden Facebook-ryhmään, jossa tapaamisista sovitaan, laita sähköpostia paikallistiimille.

LAHTI

Jos Lahden suunnan ihmiset ovat tulevaisuudessa kiinnostuneita järjestämään tapaamisia, voivat he ottaa yhteyttä vertaistoiminnan koordinaattoriin. Lahden alueen sateenkaariperheet -nimisessä suljetusssa facebook-ryhmässä pääsee kontaktiin alueen muiden perheiden kanssa. Ryhmän löydät täältä>>

MIKKELI

Yhteyshenkilö: mikkeli@sateenkaariperheet.fi
Mikkelissä tavataan perheiden kotona. Lisätietoa yhteyshenkilöltä.

OULU

Paikallistiimi: Suvi, oulu@sateenkaariperheet.fi


Kesän aikana tavataan parin viikon välein leikkipuistoissa eri puolilla kaupunkia.

Oulu Prideilla on perheille monenmoista, esim.
To 19.7.  klo 10-12 Sateenkaariperheiden tapaaminen
Pe 20.7. klo 10-10:30 Sateenkaareva satutuokio ja klo 17-19 Miten lapsia tehtään -tilaisuus
La 21.7. klo10-12 Perhepiknik, kulkue ja puistojuhla

Lisätiedot tapahtumista ja koko ohjelman löydät täällä >>


Jos haluat liittyä maililistalle se onnistuu laittamalla viestiä osoitteeseen oulu@sateenkaariperheet.fi.

PORI

Paikallistiimi: Elina, Johanna, Katri ja Mari, pori@sateenkaariperheet.fi

Kesäkuussa 18.6. tavataan erään perheen luona ulkoilun ja oleilun merkeissä. Osoitteen saa laittamalla viestiä porin sk-perheille.

Heinäkuussa osallistutaan Pori Jazz Kids Festivalille. Lisätietoa fb-sivuilta lähempänä. 

Tapaamisiin ovat tervetulleita sekä perheelliset, että perheestä vielä haaveilevat. Ohjelmassa on kahvittelua ja vapaata leikkiä. Kaikista tapaamisista ja tapahtumista saa lisätietoja Facebook-sivuiltamme.


Jos olet kiinnostunut liittymään sähköpostilistallemme tai salaiseen Facebookin keskusteluryhmään, laita meille viestiä joko sähköpostilla pori@sateenkaariperheet.fi tai Facebookissa. Kaikkiin tapaamisiin ovat tervetulleita sekä perheelliset että perheestä haaveilevat.

ROVANIEMI

Pohjois-Suomen sateenkaariperheille on oma facebook-ryhmä Sateenkaariperheet Lapissa. Liity mukaan täällä >>

SEINÄJOKI

Paikallistiimi: Maria ja Karoliina, seinajoki@sateenkaariperheet.fi

Seinäjoen toimita kaipaa uusia tekijöitä. Jos haluat alueelle toimintaa, on nyt tartuttava toimeen. Järkkäilemään pääsee laittamalla tiimin osoitteeseen sähköpostia.

TAMPERE

Paikallistiimi: Sini, Marjut, Johanna x 2, Sari, Laura, Heidi ja Henna. tampere@sateenkaariperheet.fi

Perhetapaaminen Pirkanmaa Priden yhteydessä 9.6. klo 12-14.30 
Huushollissa (Hämeenpuisto 10).
Rentoa seurustelua, vapaata leikkiä, askartelua, pelejä ja sokerina pohjalla Riesa-Pellen esiintyminen. Tarjoilujen mitoittamiseksi toivomme ennakkoilmoittautumista osoitteeseen tampere(at)sateenkaariperheet.fi.

Kouluikäisillä mahdollisuus kartuttaa oman toimintansa kassaa myymällä sateenkaarilippuja Pride-kulkueen järjestäytymispaikalla Sorin aukiolla. Yhteislähtö perhetapaamisesta. Jos et pääse Huusholliin ja haluat tulla myymään lippuja, ilmoittaudu os. tampere(at)sateenkaariperheet.fi ja sovitaan tapaamispaikka. Kouluikäiset lapset myyvät sateenkaarilippuja Pride-kulkueen kokoontumispaikalla, keräten omaan toimintaansa rahaa. Mikäli lapsesi haluaa tähän osallistua, laita sähköpostia yllä olevaan osoitteeseen.

Miten lapsia tehdään? -tilaisuus su 10.6.2018 kello 15-17.
Huusholli, Hämeenpuisto 10, Tampere

Tom of Finland -lakanat parisängyssä ja Toven Muumi-kirjat hyllyssä, jännittäviä matkoja suurkaupunkien imuun ja nakubiitseille. Mutta mikä on tämä vauvan kokoinen kolo sydämessä, sylissä, joka muistuttaa jatkuvasti itsestään? Voisimmeko mekin olla lapsiperhe?!

Sateenkaariperheiden info- ja keskustelutilaisuudessa kuulet, miten apu vauvan hankkimiseen voi löytyä hedelmöityshoitoklinikalta, ystäviltä tai naapurin Paavolta. Kaisa Niittynen Sateenkaariperheet ry:stä kertoo tilaisuuden aluksi erilaisista ratkaisuista ja lapsen saaneet sateenkaariperheiden vanhemmat kuvailevat omia kokemuksiaan perheellistymisen poluilla.

Miten lapsia tehdään -info- ja keskustelutilaisuus on osa Pirkanmaan Pride -tapahtumaa. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki lapsen saamisesta haaveilevat hlbtiqa+-ihmiset. Huushollissa on mahdollisuus tavata myös vanhemmuuskumppania etsiviä. Olet lämpimästi tervetullut ammentamaan tietoa ja kokemuksia yhdestä elämän tärkeimmäistä asiasta! Kahvitarjoilu.

Aikuisten vapaailta pe 15.6. klo 18-

Saunomista, uimista ja rentoutumista aikuisten kesken. Kokoonnutaan klo 18 legendaarisessa Rauhaniemen kansankylpylässä,
Rauhaniementie 24, 33180 Tampere. Saunominen omakustanteisesti, yhdistys tarjoaa virvokkeita. Voit myös vain uida tai nauttia Suomen kesästä säänmukaisin varustein rantakallioilla tai penkeillä istuskellen. 

Mukaan voi liittyä myös myöhemmin illalla, sillä tavoitteena on jatkaa terassikierrokselle. Päättymisaika vapaa ;)

Tapaamiseen ovat tervetulleita sateenkaariperheiden aikuiset myös muilta paikkakunnilta.

Ilmoittautumiset virvoketarjoilua varten sekä lisätietoja: tampere@sateenkaariperheet.fi

Rauhaniemen kotisivut täällä>>


Pienten ryhmä kokoontuu leikkipuistossa kesäkuussa. Näiden tapaamisten tarkempi aikataulu löytyy myöhemmin joko facesta tai 
sk-perheiden sivuilta kalenterista.

Alkutaipaleella suunnitteilla tutustumiskäynti Ovumialle, tästäkin myöhemmin lisätietoa

TURKU

Paikallistiimi: Tanja, Tiia, Minna ja Marjukka, turku@sateenkaariperheet.fi


Turun seudun sateenkaariperheiden tapaamiset Turun Tyttöjen talolla,
osoite Yliopistonkatu 26 B, 2.krs, ellei toisin mainita.

Turku Pride järjestää lauantaina 9.6. klo 14-16.30 Turun Taidemuseossa (Aurakatu 26) Perheiden Päivän, jossa on maksuton taidepaja. Pajan aiheena on perhemuotojen moninaisuus. Pajassa valmistuneet työt tulevat osaksi Turku Pride: EXHIBITIONS 2018 -taidenäyttelykokonaisuutta.


Kesän aikana Turun seudun sateenkaariperheet järjestää puistotapaamisia vaihtuvissa paikoissa. Liity sähköpostilistalle tai seuraa Facebook-ilmoittelua.

Marssimme Turku Pridella 4.8., siitäkin lisäinfoa tuonnempana


Seuraa ilmoittelua FB:ssa ja sähköpostilistalla (voit ilmoittautua listalle osoitteessa turku@sateenkaariperheet.fi). Suljettuun Fb-­keskusteluryhmäämme voit littyä täällä>> . Tiedotusta voi seurata julkisella Facebook-sivullamme, täällä>>

Sateenkaariperheet ry
Hämeentie 29, 00500 Helsinki 


www.sateenkaariperheet.fi
info@sateenkaariperheet.fi

Toiminnanjohtaja
Juha Jämsä
juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi
044 997 1956

Järjestösihteeri
Laura Valoma
info@sateenkaariperheet.fi
050 525 7999

Vertaistoiminnan koordinaattori
Kaisa Niittynen
kaisa.niittynen@sateenkaariperheet.fi
050 321 7976​

Projektipäällikkö
Väriä perhehoitoon -hanke

Heidi Puustinen
heidi.puustinen@sateenkaariperheet.fi

050 3260 777


Perhesuhdekeskus

Projektipäällikkö
Sanna Metsäpuu
sanna.metsapuu@perhesuhdekeskus.fi
050 410 6772

Perhetyöntekijä
Terhi Väisänen
terhi.vaisanen@perhesuhdekeskus.fi
050 431 4600

Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Projektipäällikkö
Anna Moring
anna.moring@monimuotoisetperheet.fi
050 375 0832

Suunnittelija
Jenni Kerppola
jenni.kerppola-pesu@monimuotoisetperheet.fi
050 375 0831

Neuvontapalvelu
Puhelimitse 050 321 0048 tiistaisin kello 12-13 ja torstaisin kello 9-10
sekä sähköpostitse info@sateenkaariperheet.fi. Sähköposteihin pyritään vastaamaan kahden arkipäivän kuluessa. Katso myös neuvonta-chat-ajat muualta tästä kirjeessä.

info@sateenkaariperheet.fi
Yleisestä info-osoitteesta voit kysellä meiltä mm. tapaamisista, koulutuksesta, tilata materiaalia tai kysyä neuvoa tai apua ongelmatilanteissa.

jasenet@sateenkaariperheet.fi
Jos sinulla on mitä tahansa jäsenyyteen liittyviä kysymyksiä, voit lähettää postia tähän osoitteeseen. Ilmoita tähän myös mahdolliset muuttuneet jäsentietosi (esim. uusi osoite, muutokset perheessä tms.) niin päivitämme tietosi. Jos et ole vielä jäsen ja haluat liittyä, voit tehdä sen Liittyminen jäseneksi-sivulla josta löydät myös lisätietoa jäsenasioihin liittyen.

webmaster@sateenkaariperheet.fi
Jos sinulla on jotakin yhdistyksen www-sivuihin liittyviä kysymyksiä, palautetta tai kommentteja, voit lähettää ne osoitteeseen webmaster@sateenkaariperheet.fi

Hallitus
Sateenkaariperheet ry:n hallitus vuonna 2018

Tiia Kovanen, Vantaa
Marjukka Irni, Turku
Petri Segerholm, Kotka
Anu Kantola, Helsinki
Tiia Sudenkaarne, Turku
Hanna Ruohonen, Helsinki
Anu Pellinen, Espoo
Jenni Kemppi, Helsinki (varajäsen)
Markus Oja, Lempäälä (varajäsen)

Puheenjohtaja
Krister Karttunen, Helsinki

puheenjohtaja@sateenkaariperheet.fi

050 513 7765

Terveisesi yhdistyksen työntekijöille ja hallitukselle

Lähetä vastauksesi kirjeessä mahdollisesti oleviin kysymyksiin alla olevalla painikkeella

0%