URA-SÄÄTIÖN OPISKELUAPURAHAHAKEMUS 2015-2016

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku lukuvuodelle 2015-2016 päättyy 30.9.2015. Apurahapäätös julkaistaan marraskuun 2015 aikana.

Opiskeluapurahan myöntämisperusteet lukuvuonna 2015-2016:

1.Opiskeluapuraha voidaan myöntää urheilijalle, joka

-opiskelee korkeakoulussa, toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa tai muussa oppilaitoksessa tavoitteenaan tutkinnon suorittaminen. Edeltäviä opintoja ei vaadita, mutta apurahan saaja sitoutuu suorittamaan vaadittavan opintosuoritusmäärän lukuvuoden 2015-2016 aikana.
-valmentautuu systemaattisesti asianomaisen lajiliiton tai vastaavan urheilujärjestön maajoukkueessa tavoitteenaan kansainvälinen kilpailumenestys. Myöntämiskriteereitä ovat mm. jo saavutettu menestys nuorten ja aikuisten arvokisoissa (Olympiamenestys/edustus etusijalla), menestymispotentiaali tulevaisuudessa sekä lajin kansallinen ja kansainvälinen merkittävyys. Säätiö voi käyttää myös muita harkintaperusteita.
-on jo huippu-urheilu-uransa päättänyt menestynyt urheilija, joka on urheilu-uran johdosta joutunut lykkäämään opiskelujaan.
-on iältään vähintään 18 vuotta (syntymävuosi 1997 tai aiemmin)

2.Apurahaa ei myönnetä

-ammattilaisurheilijoille, jotka saavat pääasiallisen elantonsa urheilemalla
-urheilijoille, joille opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt valtion valmennus- ja harjoitteluapurahan (ns. urheilija-apuraha). Vuodeksi 2016 OKM:n urheilija-apurahaa hakevat kesälajien urheilijat voivat hakea lukuvuoden 2015-2016 opiskeluapurahaa. Heidän osaltaan opiskeluapurahapäätökset tehdään OKM:n urheiluapurahapäätösten jälkeen. Talvilajien urheilijat, joille on myönnetty kesällä 2015 urheilija-apuraha, eivät voi saada opiskeluapurahaa lukuvuodelle 2015-2016.
-lukio-opintoihin


3.Opiskeluapurahan suuruus ja tukivuosien enimmäismäärä

Apurahan suuruus on 2000 € ja se maksetaan kahdessa osassa (joulukuu 2015 ja huhtikuu 2016). Ammatillisessa lisäkoulutuksessa (esim. ammatti- ja erikoisammatti-tutkinnoissa) apurahan suuruus määräytyy tutkinnon laajuuden mukaan ja on minimissään 1000 €.

Apuraha voidaan myöntää
*Ylempään korkeakoulututkintoon (maisteri) yhteensä kolme kertaa
*Alempaan korkeakoulututkintoon (kandidaatti) kaksi kertaa
*Ammattikorkeakoulututkintoon kaksi kertaa
*Ammatilliseen perustutkintoon yhden kerran
*Ammatti- ja erikoisammattitutkintoon yhden kerran
   

4.Poikkeus tukivuosien enimmäismäärään
Opiskeluapurahaa on mahdollista saada yksi ylimääräinen tukivuosi erityisin perustein. Perusteena voi olla esimerkiksi opintojen viivästyminen perustelluista urheilullisista syistä. Tuen saaminen edellyttää myös, että yleinen opintotuki on jo käytetty loppuun. Ylimääräisen tukivuoden aikana hakijan tulee saada tutkinto valmiiksi.


5.  Opintosuoritusvaatimukset

Apurahansaaja tekee Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön kanssa sopimuksen, jossa hän aktiiviurheilijana sitoutuu suorittamaan vähintään 25 opintopistettä (korkeakoulut) tai 30 opintoviikkoa (ammatilliset perustutkinnot) lukuvuoden 2015-2016 aikana. Urheilu-uransa lopettaneiden päätoimisten opiskelijoiden tulee suorittaa vähintään 45 opintopistettä (korkeakoulut) tai 40 opintoviikkoa (ammatilliset perustutkinnot). Ammatti- ja erikoisammattitutkinnon osalta vaatimuksena on suoritettu tutkinto. Selvitys opintojen edistymisestä on tehtävä 31.8.2016 mennessä.


6.Apurahan takaisinperintä

Myönnettyä apurahaa ei kannata ottaa vastaan, jos tietää jo etukäteen, ettei opintoja kerry lukuvuoden aikana vaadittua määrää. Säätiö voi periä apurahan kokonaan tai osittain takaisin, ellei opintosuoritusten vähimmäisvaatimus täyty. Apurahan saajalle voidaan antaa lisäaikaa opintojen suorittamiselle, jollei opintovaatimus ole täyttynyt. Tällöin urheilija on kuitenkin estynyt saamaan apurahaa seuraavana vuonna. Apurahan saamisen ehdoksi asetetuista vähimmäisopintosuoritusvaatimuksista voidaan takaisinperintää harkittaessa poiketa erittäin perustelluista syistä apurahan saajan antaman selvityksen perusteella.

Lisää otsikko tähän

Lisää teksti tähän

0%